Jäsenille

Tule Tehy-aktiiviksi

Tule vaikuttamaan ja päättämään!

Ammattiosaston jäsenenä olet tutussa joukossa, osana koulutettua hoitohenkilöstöä. Tehyläisyys on omien ja yhteisten asioiden hoitamista, tiedon saantia ammattiin ja työsuhteen ehtoihin liittyvistä kysymyksistä. Lisäksi se on mukavaa yhdessäoloa antoisan harrastuksen parissa. Ammattiosaston hallitukseen valitaan jäsenet kahden vuoden välein. Tehy kouluttaa valittuja monipuolisesti ja tukee tehtävien hoitamisessa sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.

Luottamusmies on Tehyn jäsenten edunvalvoja työpaikalla. Tehy kouluttaa luottamusmiehet ja ohjeistaa heidän työtään. Tehyn tuki on luottamusmiesten käytettävissä erilaisissa vaativissa edunvalvontatilanteissa.

Neljän vuoden välein pidettävään Tehyn liittokokoukseen voi pyrkiä edustajaksi jokainen jäsenmaksunsa maksanut jäsen. Edustajat valitaan suoralla jäsenvaalilla, jossa jokainen jäsen on äänioikeutettu. Äänestämällä vaikutat Tehyn nelivuotiskauden linjauksiin.

Tehyn valtuusto käyttää päätäntävaltaa liittokokousten välillä. Se kokoontuu kahdesti vuodessa. Valtuusto valitaan suoralla jäsenvaalilla neljäksi vuodeksi. Kuka tahansa Tehyn jäsen voi asettua ehdolle vaalissa ja päästä päättämään Tehyn vuosittaisesta toiminnasta.

Kiinnostaako opiskelijatyö? Ryhdy Tehy-tutoriksi (vaatii kirjautumisen jäsensivuille).

 

 

 

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.