Varhaiskasvatuksen alasajo voidaan vielä perua: Kymmenen palkansaajajärjestöä vaatii muutoksia

8.6.2015

8.6.2015

 

Hallitusohjelmassa ei mainita varhaiskasvatusta eikä myöskään hallitusneuvottelujen työryhmien laatimissa tausta-aineistoissa. Sen sijaan varhaiskasvatus on vahvasti mainittuna hallituksen ns. leikkauslistalla.

Hallitusohjelman peruslinjauksia ovat työllisyysasteen nostaminen, lasten ja perheiden hyvinvointi sekä tasa-arvo. Näiden tavoitteiden toteuttamisessa laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut ovat keskeisessä asemassa.

Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tulee voimaan 1.8.2015. Hallitusohjelmaan ei ole kirjattu mitään toisen vaiheen valmistelusta – voiko siis uudistaminen jäädä vain nyt linjattuihin leikkauksiin?

Suuren ryhmäkoon vaikutukset

Hallitus suunnittelee päiväkodissa olevien yli 3-vuotiaiden lasten ryhmäkokojen suurentamista siten, että kasvattajien ja lasten välistä suhdelukua kasvatetaan 1/8 entisen 1/7 sijaan. Lisäksi osapäivähoidossa olevien lasten määrän lisääntyminen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen myötä kasvattaa lapsiryhmien kokoa, sillä päiväkodissa tulee olla yksi kasvatushenkilö enintään 13 osapäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden.

Onko hallituksella ollut säästölistaa laadittaessa tiedossa, että tutkimukset puoltavat pienempiä lapsiryhmiä mm. lasten paremman terveyden, hyvinvoinnin, kehityksen ja oppimisen vuoksi?  Esimerkiksi 20 lapsen ryhmässä kontaktisuhteita on 190 ja 25 lapsen ryhmässä jo 300. Ryhmäkoon kasvattaminen vähentää mahdollisuutta kohdata päivittäin jokainen lapsi yksilönä. Varsinkin erityistä tukea tarvitsevat lapset jäävät maksiryhmissä heikkoon asemaan.

Huomattava myös on, että päiväkodeissa ollaan jo nyt äärirajoilla: lapsiryhmät ovat suuria eikä sijaisia välttämättä saada esimerkiksi henkilökunnan sairastaessa. Suuret lapsiryhmät lisäävät lasten sairastumista ja sen myötä vanhempien työstä poissaoloja. Myös työntekijöiden työhyvinvointi vaarantuu ja sen myötä kustannukset kasvavat esimerkiksi lisääntyneinä sairaspoissaoloina ja henkilökunnan vaihtuvuutena.  

Esiopetuksen jälkeisen toiminnan / varhaiskasvatuksen järjestäminen

Esiopetus on ainutlaatuinen elämänvaihe pienelle lapselle ja se järjestetään pääsääntöisesti päiväkotien kokopäiväisissä esiopetusryhmissä. Nyt hallitusohjelmassa esitetään esiopetuksessa olevan lapsen päivähoidon korvaamista edullisempana kerhotoimintana. Tämä johtaa pienten, jopa 5-vuotiaiden lasten, päivän pirstaloitumiseen ja turvattomuuteen. Kerhotoiminnan osalta ei laissa edes määritellä henkilöstön kelpoisuuksia, ei ryhmäkokoja eikä henkilöstön määrää. Kerhotoiminnan ollessa toisessa paikassa kuin esiopetus, joutuu esikouluikäinen lapsi siirtymään paikasta toiseen – kuka ottaa vastuun lapsen turvallisuudesta? Tässäkin säästötoimenpiteessä heikoimmassa asemassa ovat luonnollisesti lapset, joilla on erityisiä kasvatuksellisia,  terveydentilaan tai oppimiseen liittyviä tarpeita.

Vaikutukset työelämään

Varhaiskasvatuksen heikennykset vaikuttavat myös työelämään ja tasa-arvoon aiheuttamalla epävakautta ja tuottavuuden heikentymistä työmarkkinoilla. Vanhempien täysipainoinen työelämään osallistuminen edellyttää, että he voivat luottaa varhaiskasvatuksen laatuun ja lastensa turvallisuuteen työpäivän aikana. Työtehoa heikentää huoli lasten hyvinvoinnista. Työstä poissaolot lasten sairastaessa kasautuvat vielä toistaiseksi enemmän äitien kuin isien harteille.  Pienten lasten äitien asema työmarkkinoilla ei kaipaa yhtään lisää riskejä tai epävakautta.

Ohjauksen ja neuvonnan tehostaminen

Lasten peruspalvelujen heikennyksille löytyy vaihtoehtoja. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen ohjausta ja neuvontaa tehostamalla on mahdollista saada merkittäviä säästöjä ilman varhaiskasvatuksen lainsäädännön heikennyksiä. Tiedottamisen ja ohjauksen avulla voidaan kohdentaa varhaiskasvatuspalvelut lapsen tarpeiden ja turvallisuuden mukaan samalla huomioiden perheen tarpeet ja mahdollisuudet.

Osallistu Vain kaksi kättä – mielenilmaisuun

Me allekirjoittaneet palkansaajajärjestöt pyrimme nyt yhdessä vaikuttamaan hallitusohjelman leikkauspäätöksiin, jotka uhkaavat lasten hyvinvointia, kasvua, kehitystä ja oppimista sekä työelämän tuottavuutta. Kehotamme jäseniämme osallistumaan Vain kaksi kättä -mielenilmaisuun varhaiskasvatuksen leikkauksia vastaan eri paikkakunnilla keskiviikkona 10.6. klo 18, ja annamme täyden tukemme mielenilmaisulle.

Helsingissä 8.6.2015

Ammattiliitto Pro ry
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry
Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
Lastentarhanopettajaliitto LTOL- BTLF ry
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
Tehy ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK