Hoitohenkilöstö varautuu ebolaan

16.10.2014

Ebolaepidemia herättää huolta hoitohenkilöstössä. Se on otettava vakavasti. Terveydenhuollossa on tärkeää suojautua tarttuvilta taudeilta. Suurin syy henkilöstön sairastumisiin Länsi-Afrikassa on, että suojautuminen on ollut puutteellista. Ebolavirus tarttuu sairastuneiden eritteistä, ei hengitysilmasta.

Suomessa ja muissa länsimaissa suojavarustusta on riittävästi ja ohjeistukset ajan tasalla. Sairaanhoitopiirit ovat tarkentaneet omia varautumissuunnitelmiaan, ja infektiolääkärit seuraavat tilannetta valtakunnallisesti. HUSin ohjeistus on jaettu myös yksityisille palveluntuottajille. Suojautumista on myös harjoiteltu.

Missä potilaita hoidetaan?

Suomessa ebolapotilaiden hoito on keskitetty vähintään keskussairaalatasoiseen erikoissairaanhoitoon. Virusepäilyjä voi tulla avoterveydenhuollon yksiköiden tai ensihoidon kautta. Maan sisäisiin potilaskuljetuksiin on käytössä HYKSin infektioambulanssi. Sen lisäksi ollaan hankkimassa lisävarustusta vakavasti oireilevien kuljettamiseen.

Voiko hoitamisesta kieltäytyä?

Työturvallisuuslain mukaan työstä voi pidättäytyä, jos siitä aiheutuu vakavaa vaaraa. Kieltäytyä ei voi, jos työnantaja huolehtii, että työtä voi tehdä turvallisesti. Ebolapotilaiden kohdalla se merkitsee, että henkilöstöllä on oltava käytössään riittävästi henkilönsuojaimia, hoitotilojen vastattava eristystasoa sekä muu tukitoiminta esim. jätehuolto on järjestettävä asianmukaisella tavalla. Työnantajan on huolehdittava riittävästä perehdytyksestä suojautumis- ja eristystoimissa. Sairaaloilla on oltava yksityiskohtaiset ohjeet suojainten pukemisesta ja riisumisesta. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti työntekijöitä on suojeltava biologisilta vaaroilta. Biologiset tekijät on luokiteltu aiheutetun vaaran mukaisesti, ebolavirus kuuluu korkeimpaan luokkaan.

Riittävä suojautumistaso sairaalassa?

Tavanomaiset varotoimet kosketus- ja pisaratartuntaa ehkäisemään, jos toimenpiteet tuottavat aerosolia. Suojautumiseen tarvitaan:

  • nestettä läpäisemätön suojatakki tai haalari
  • suojakäsineet
  • kirurginen suu-nenäsuojus ja suojalasit tai visiiri
  • suojapäähine
  • FFP3-luokan hengityksensuojain
  • tarvittaessa suojakengät tai kumisaappaat

Tavanomaiset desinfektioaineet tuhoavat ebolaviruksen nopeasti.

Riittävä suojautuminen avohoidossa ja ensihoitopalvelussa?

Koskee erittäin pienen tartuntariskin epäilyjä.

  • Tavanomaiset varotoimet eli lähihoidossa suojaudutaan eritteiltä: suojakäsineet, -takki ja visiiri tai kirurginen suu-nenäsuojus ja suojalasit.
  • Sairaanhoitopiirien toimintaohjeet ensihoidon toimintayksiköille
  • Ensihoidossa tartuntataudeista vastaavan lääkärin ohjeet ja THL:n konsultaatio tarvittaessa: suojautuminen kuljetuksen aikana

Kysymykset potilaiden jatkotutkimuksista, hoitoonohjauksesta tai suojautumisesta:

  • Sairaanhoitopiirien infektiolääkärit; päivystysaikana HUSin infektiopäivystäjä p. 09 4711 (vaihde)
  • Laboratoriotutkimukset HUSLAB p. 09 4711; päivystysaikana HUSin infektiopäivystäjän kautta

THL:n päivitetty terveydenhuollon ohjeistus