Ajankohtaista

Neuvottelukierros (14.10.2013)
Seuraa neuvottelukierrossa verkossa:
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK pitää hyvänä, että hallitus vahvistaa työllisyyttä budjettiriihen päätöksillään. Nämä toimet ovat tarpeen, jotta voidaan pitää talouden rattaita pyörimässä heikossa suhdannetilanteessa. STTK pitää oikeana sitä, että hallitus vauhdittaa uudistuksia, joiden avulla voidaan lisätä työllisyyttä ja kasvattaa tuottavuutta. Näin voidaan pienentää tarvetta välittömiin valtiontalouden sopeutustoimiin. Päätöksien tulee olla kuitenkin sellaisia, jotka johtavat yhteiskunnallisesti kestäviin ratkaisuihin. STTK on huolissaan siitä, miten kuntien menosäästöt vaikuttavat palveluihin ja kuntatyöntekijöiden asemaan. Leikkauksista päättämistä ei pidä siirtää kuntatyöntekijöiden vastuulle. Valtion ja kuntien on tehtävä päätökset siitä, mitä palveluita suomalaisille tarjotaan ja mitä ei. Säästöt merkitsevät kansalaisten palveluiden heikentymistä. On myös suuri riski, että tulevat säästöt toteutetaan kuntapalveluita tuottavien työntekijöiden määrää vähentämällä. Näin heikennetään työssäjaksamista, mikä on työurien pidentämisen näkökulmasta nurinkurista. Sen sijaan, että keskitytään hakemaan säästöjä juustohöylällä, kunnissa olisi ratkaistava kuinka tehtävät ja työ organisoidaan järkevästi ja tuloksellisesti. Suunniteltu kelpoisuusehtojen uudistaminen ei saa vaarantaa potilasturvallisuutta ja heikentää vanhuspalveluiden laatua. Rakennepaketin toimet opintojen vauhdittamiseksi, opintojen aloittamisen nopeuttaminen opiskelupaikkoja lisäämällä ja oppivelvollisuusiän pidentäminen ovat perusteltuja, jotta työuria voidaan pidentää alkupäästä. Työnteon kannustimien parantaminen työtuloja ja sosiaaliturvaa yhteensovittamalla on myös kannettavaa. STTK on valmis kehittämään vuorotteluvapaata työmarkkinoiden ja työelämän vaatimuksiin vastaten. Vuorotteluvapaa on tärkeä työelämän joustoelementti. Sen uudistamisen tulee tapahtua kolmikantaisesti. Välillisten verojen korotukset syövät palkansaajien ostovoimaa. Hallituksen tulisi ostovoiman parantamiseksi keventää ansiotuloverotusta asteikkotarkistuksin, mikäli kattava työmarkkinaratkaisu syntyy. Lisäksi kilometrikorvausten leikkaus tulisi perua. Lähde: STTK
RSS ATOM